Facebook
  
FlowRadio
Flowdiet - ylipaino ei ole ylivoimaa

It’s beer o’clock?


Parannettiin eilen Petterin kanssa maailma -terassilla. Puolustukseksi sanottakoon, että pyöräilin paikalle (ja poiskin).

Olen aina vähän ollut sitä mieltä, että kaiken muun juominen on turhaa, paitsi veden ja rasvattoman maidon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eläisin täysin tämän mukaisesti. Rasvatonta maitoa/piimää juon kyllä ainakin litran päivässä, mutta aamuisin juon myös appelsiinimehua, päivisin kahvia ja iltaisin, no, ihan vain silloin tällöin viiniä. Urheilujuomistakaan en mitään oikeastaan ymmärrä.  Pitkille lenkeille kyllä sekoittelen litkuja juomavyöhön ainakin muodon vuoksi. Osittain tästä ymmärtämättömyydestäni johtuen, olen kerran pyörtynyt nestehukan vuoksi kesken helteisen Venlojen viestin, joten syytä olisi jotain ymmärtää. Pitänee viikonloppuna skarpata asian suhteen. Onneksi aloitin nesteytyksen jo eilen.

No, näin kesällä pitäisi kyllä monen katsoa itsensä perään lähinnä ylinesteytys-vaaran vuoksi. Juomat ovat siinä mielessä hankalia virikkeitä, että kerta(terassi-)istumalta on mahdollista ladata suuriakin energiamääriä itseensä.

Minulla oli kerran miespuolinen laihduttaja asiakkaana ja hänen oli vaikea luopua viikonloppukaljoistaan. Muutaman viikonloppukalja hänenkin ruokavalioon olisi kyllä mahtunut, mutta ei sitä reilua 20 pulloa. Asiakas itse ehdotti, että kuluttaisi kumotut kaljat maanantaisin urheilemalla. Nooh, kaljapullossa on noin 140 kcal ja e.g. 24 pulloa tarkoittaisi 3360 kcal. Tämän 100 kg jamppa saisi kulutettua pyöräilemällä vauhdikkaasti reilu 5h tai savolaisten kesäsekoilua, eukonkantoakin, pitäisi harjoittaa reilu 3h. Näiden aritmeettisten totuuksien jälkeen, hän mielellään alkoi tiputtaa kaljan määrää.

Mutta käykäähän tekin laskemassa täällä, kauanko pitää esimerkiksi imuroida/pelata curlingia/bongata lintuja, jotta saa vaikka 3 olutpulloa (n. 420 kcal) ja 2 lihaisaa grillimakkaraa (n. 500 kcal) kulutettua.

Ja Jukolaan menijät tietenkin tarkistavat, kauanko pitää suunnistaa, jotta saman setin saa kulutettua viikonloppuna Sipoon korvessa. C u there.

Kuva: http://www.swallowfood.com/wp-content/uploads/2012/01/beer-hat-top-10-headwear.jpg

2 kommenttia kirjoitukseen “It’s beer o’clock?”

  1. June 20, 2012 at 8:16 am

    Ei törmätty Hakunilassa, mutta kivaa muuten oli! Upea laji tuo suunnistus jonka olen juuri löytänyt.

    Jep, aika reilu kaveri tuo asiakas kuin kertoi reilusta käyttömäärästänsä (tai mistäs me tiedetään vaikka olisi aliarvioinut). Joka tapauksessa yleinen vastaus vastaanotolla on, korkeintaan yksi per päivä ja viikonloppuna puolikas pullo viiniä puolison kanssa.

    Tuossa oluthatussa kalja kyllä lämpeää äkkiä…

    • June 20, 2012 at 8:50 am

      Eipä törmätty tosiaan, olihan siellä tietenkin se noin 80 000 muutakin paikalla. :) Hieno tapahtuma jälleen kerran ja itselläni n. 15-vuotisen Venla-urani pohjanoteeraus, mutta eikun leuka rintaan ja kohti uusia eksymisiä. Kenties törmäämme Jämsässä. Siellä tavoitteena olisikin juosta sekä Venlat että Jukola.

Jätä kommentti Reijo L:lle