Facebook
  
FlowRadio
Flowdiet - ylipaino ei ole ylivoimaa

Nälkäiset geenimme


Painin päivätyökseni ihmisen perimässä olevien yhden emäksen muutoksien eli snippien (SNP=single nucleotide polymorphism, pääsinpäs sanomaan) kanssa. Ja näitä emäsmuutoksia on joka jampalla perimässään miljoonia. Ei siis lopu työt ihan heti –palkanmaksu onkin sitten eri asia. Kyse on jokaiselle biologian tunnilla istuneelle tutuista kirjainmuutoksista A/T/G/C. Jos tilataan laboratorioon tarvikkeita, niin tilaus voi kuulostaa tältä: ttcttctcag tgcattggct gagacagagc gcacgagaca cacacacatg. Siinä voi sitten jutella tavarantoimittajien kanssa mukavia. Petterihän meinasi pitää väitöstilaisuutensakin tällä universaalilla elämän kielellä, ei kai se sitten pitänyt. En ole ihan varma, olin Kanadassa autokaistalla.

Joka tapauksessa, yritän päivittäin selvittää, miten geenimme pärjäävät tämän yltäkylläisen ympäristömme kanssa. Ja lyhyesti kerrottuna: eiväthän ne pärjää. Eihän siihen nyt itse asiassa kovin monimutkaisia tutkimustoimenpiteitä tarvita, jos ajatellaan miten meidän esi-isät elivät: keräilivät, metsästivät tai juoksivat ruokansa kiinni sieltä, missä sitä sattui olemaan. Ja nyt kun tämmöinen antilooppien perässä juoksemaan tottunut tyyppi laitetaan autokaistalle, niin yhteentörmäys ympäristön ja geenien kanssa on valmis. Vuosituhansien aikana meidän geenimme ovat kehittyneet auttamaan kehoa selviämään niukalla ruokavaliolla ja se on ollut lajin säilymisen kannalta kirjaimellisesti elinehto. Nyt sitten perimämme pitäisi selvitä runsaan syömisen ja vähäisen liikunnan kanssa, vaikka se on siis sopeutunut aivan toisenlaisiin oloihin.

Tunnettu esimerkki geenien ja ympäristön yhdysvaikutuksesta ovat Arizonassa asuvat pimaintiaanit (Silventoinen ja Kaprio 2010). Vielä 1900-luvun alkupuolella pimaintiaanit noudattivat perinteistä elämäntapaa ja lihavuus oli harvinaista. Suuret muutokset heimon elinympäristössä toisen maailmansodan jälkeen tuhosivat kuitenkin mahdollisuudet harjoittaa perinteistä maatalouteen perustunutta elämäntapaa ja pimat tulivat riippuvaisiksi liittovaltion tuista. Siirtyminen rasvaiseen ruokavalioon ja fyysisen aktiivisuuden väheneminen lisäsivät heimon keskuudessa nopeasti lihavuuden ja sen liitännäissairauksien esiintyvyyttä, ja se on nyt huomattavasti suurempi pimaintiaanien kuin Arizonassa asuvan eurooppalaisperäisen väestön keskuudessa. Lihavuuden esiintyvyys on edelleen suhteellisen pieni Meksikon vuoristossa asuvilla pimaintiaaneilla, joiden elämäntapa muistuttaa nykyäänkin paljon perinteistä elämäntapaa. Nämä tulokset osoittavat, että pimaintiaaneilla on voimakas geneettinen alttius lihavuuteen ja siitä seuraaviin aineenvaihduntasairauksiin.

Mutta peli ei ole menetetty. Ja siitä ajattelin kertoa sitten seuraavaksi.

 

Kuva: http://kennettsquaredish.com/2011/08/the-hunter-gatherer-way-of-eating/
Silventoinen K, Kaprio J. Liikunta auttaa vähentämään geneettisen alttiuden vaikutusta lihavuuteen. Duodecim 2010:126;1031-6.
Neel  JV. The “Thrifty Genotype” in 1998, Nutrition Reviews 1999:57;S2-S9.

2 kommenttia kirjoitukseen “Nälkäiset geenimme”

  1. September 6, 2011 at 11:13 am

    Hyvä hyvä, nyt pääsee kysymään asiantuntijalta. Olen useammasta katsauksesta lukenut, että lihavuus “periytyy” ja toisaalta tiedetään, ettei yksi geeni juurikaan selitä yksittäisen ihmisen lihomista. Eli jos on luonnon arvonnassa saanut huonoimman mahdollisetn geenipaketin tai toisaalta parhaat mahdolliset geenit, miten suuri ero tällaisten ryhmien välille mielestäsi voi muodostua lihavuuden riskissä/esiintymisessä? Tottakai liikunta ja ruokavalio selittää, mutta voiko perimän kokonaisvaikutusta yrittää mielestäsi tarkastella irrallaan?

    • September 7, 2011 at 5:36 am

      Erinomainen kysymys. Viimeisimmät yleiset lihavuusgeenit löydettiin vasta viime vuoden lopulla ja laajoja “geenipaketti”-papereita alkaa varmaan pikku hiljaa tippua. Itse analysoin suomalaisessa aineistossa tällä hetkellä 26 snipistä koostuvaa pakettia. Toivottavasti voin kertoa teille mielenkiintoisista tuloksista pian. Ja tosiaan geenien vaikutusta ei voida erottaa ympäristöstään ja siten geenien ja ympäristön yhdysvaikutusten tutkiminen on tärkeää.

Jätä kommentti Tiina:lle